Työelämään tutustuminen on loistava apu ammatinvalinnassa. Työelämään tutustumisjakson eli TET-jakson aikana harjoitellaan työntekoa oikeassa työpaikassa. Sitä kautta näet, minkälaista työnteko on käytännössä.
Työelämään tutustuminen auttaa sinua tuntemaan itseäsi paremmin. Saat mahdollisesti lisää ajatuksia ja ideoita, jotka voivat edistää ammatinvalintaasi.
Peruskoulun TET-jakso kestää yleensä 1–2 viikkoa. Työaika on viikossa sama kuin koulussa: 30 tuntia (eli noin kuusi tuntia päivässä). TET on osa koulunkäyntiä, eikä siitä makseta palkkaa.
TET-jakson aikana pääset tekemään kyseisen työpaikan oikeita työtehtäviä. Sen lisäksi jo pelkkä ammattilaisten työnteon seuraaminen on erittäin hyödyllistä. Ole aktiivinen ja kysele TET-paikan työntekijöiltä heidän alaansa liittyvistä asioista. Näin kartutat tietojasi eri ammattialoista.
Ota rohkeasti ilo irti TETistäsi! Hyvin tehty työ voi poikia vaikka kesätyöpaikan!
Eri nivelvaiheen koulutuksissa (valmentava koulutus, ammattistartti, kymppiluokka) on myös mahdollisuus tutustua työelämään. Nivelvaiheen koulutuksissa tutustumiset ovat tavallisesti pitempiä kuin peruskoulussa. Useamman viikon harjoittelussa saa jo hieman enemmän tuntumaa työelämään ja ajatuksia ammatinvalintaa ajatellen.
Harjoitteluun kannattaa valmistautua huolella. Työpaikan etsiminen ja hakeminen onkin tärkeä osa nivelvaiheen opintoja.
Tietoa työelämästä
Alla oleva video tarjoaa hyödyllistä tietoa työelämästä. Katsottuasi videon voit tehtä siihen liittyvän Tervetuloa työelämään! -tehtävän.
Verkkotehtäviä
1. TET-raportti
2. Tervetuloa työelämään!
3. Työnhaku puhelimella
4. Opiskelijan esittely
5. TET-oppimispäiväkirja